Tekstit

Viimeisin postaus

Skenaario 4: Kolme rujoa konsulttia

  Skenaario 4: Kolme rujoa konsulttia Vuosi 2020 ei alkanut hyvin, ainakaan Australian viljelijöillä. Satokauden ensimmäinen sato jäi noin 20% pienemmäksi kuin edellisten 6-8 vuoden sadot. Syynä oli yllättäen viileä ja kuiva alkukesä joka häiritsi kasvukauden alkua, eli viljan itämistä. Yllättäen myös Suomessa viljasato oli noin 15% pienempi kuin useampana edeltäneenä vuonna. Syy pienempään satoon oli kummallisesti viileä ja kuiva alkukesä joka häiritsi itämistä, aivan kuin Australiassakin. Myös Yhdysvalloista kuului kummia: sato oli jäämässä jo neljättä vuotta pienemmäksi, kuin vuoden 2016 sato. Lisäksi talven 2019-2020 aikana kuoli kylmyyteen tuhansia nautoja, jotka olivat tavanmukaisesti talvilaitumilla ja osa jopa rehuruokinnalla. Nautojen kylmyyskuolemat tässä mittakaavassa oli ennenkuulumatonta, aiemmin naudat olivat selvinneet lauhasta talvesta hyvin, mutta mennyt talvi olikin poikkeuksellisen kylmä. Maailmanlaajuisesti tilanne oli samansuuntainen, vaikka muutamia

Skenaario 3: Luottamus – tuo kansakuntien liima

  Skenaario 3: Luottamus – tuo kansakuntien liima 2020 alkanut pandemia saadaan vuoden 2021 loppuun mennessä aisoihin ja tarttuvuusluku laskee 1:n alle alkuvuodesta 2022. Taloudelliset tuhot osoittautuvat pienemmiksi kuin vuoden 2020 alkupuolella pelättiin. Talouden kasvu on kuitenkin vaatimatonta kesään 2023 asti, josta alkaa kulutushyödykkeisiin kohdistuva lyhyt kasvupyrähdys. Koronapandemian aikana kansalaisten luottamus virkakoneistoa ja maan hallitusta kohtaan on kokenut dramaattisen laskun, joka osittain oikenee vasta eduskuntavaalien myötä. Luottamuksen dramaattinen lasku heikentää taloudellista aktiviteettia – kysehän on ihmisten epävarmuuden lisääntymisestä, joka koskee mm. verotusta, ilmastotoimia, maahanmuuttoa ja turvallisuutta. Luottamuksen heikkeneminen ei koske ainoastaan Suomea, koska koko Läntiselle maailmalle on selvinnyt Korona-pandemian hyödyntäminen poliittisiin tarkoituksiin. Protestit kaikkialla Länsi-maissa ovat arkipäivää. Eduskuntavaaleista huoli

Hajonneet valtiot ja Jättiläinen

  Edellisessä kirjoituksesssa lupailin uutta kirjoitusta jo yli viikkoa aikaisemmin kuin se tuli valmiiksi. Näköjään edes näin normaalin influenssan kourissa ei oikein jaksanut kirjoitella. Mutta mennääs taas asiaan. Skenaario 2: Hajonneet valtiot ja Jättiläinen 2020 alkanut pandemia aiheuttaa maailmanlaajuisen laman jonka rinnalla 1930-luvun ”Great depression” näyttää lähinnä harmittomalta taantumalta joskus liki satavuotta sitten. Maailmanlaajuisesti työpaikkansa menettäneitä on ”virallisen arvion mukaan noin miljardi”, kukaan ei kykene enää antamaan täsmällisiä lukuja. USA:n uusi presidentti liittää maansa takaisin WHO:on ja Pariisin ilmastosopimukseen. Lisäksi USA:n politiikka alkaa noudattamaan jo Euroopassa käyttöönotettua ”New Green Deal”-ideologiaa, jossa talous pakotetaan päästöttömäksi. Vaikka pandemia saadaan kuriin rokotteilla vuoden 2022 aikana, ei talous kasva, koska päästöttömyyden vaatimus ohjaa investoinnit pois Euroopasta ja USA:sta. Kiina solmi vuoden 202

1. Skenaario: Maakuntien Suomi, Pienoisvaltioiden maailma

  2020 alkanut korona-pandemia aiheuttaa valtavan konkurssiaallon pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Suomessa valtio yrittää tukea yrityssektoria kymmenillä miljardeilla euroilla – samalla velkaantuen rajusti. Varsinainen pandemia saadaan kuriin rokotusohjelmilla viimeistään vuoden 2022 aikana ja tauti hiipuu, mutta jälki on kuitenkin karmeaa ja massatyöttömyys on jopa 1990-luvun lamaa suurempi. Euroopan unioni on jo ihmisten puheissa kuopattu ja yhä useampi poliitikko ympäri Eurooppaa tekee unionin ”kuolemaa” koskevia ulostuloja. Euroopan Unioni yrittää lahjoa jäsenvaltioita ja niiden kansalaisia vielä yhdellä ”koronatukipaketilla”. Vuosikymmenen puoliväliin mennessä EU on taantunut urapoliitikkojen keskustelukerhoksi ilman valtaa, koska jäsenvaltioiden parlamentit eivät enään ratifioi EU:ssa tehtyjä päätöksiä. Toteutettujen Koronatoimien takia logistiset ketjut ovat hajallaan ja toimivat vain osittain ja elintarvikkeista on pulaa, joka näkyy hinnoissa. Niukkuudesta on laajem

Romahduksen anatomia

  Romahduksen anatomia No, niin... aletaas kerääntymään astian ympärille ja tutustutaan romahdukseen lähemmin. Romahduksen alku on mennyt useinmiten samaa kaavaa noudattaen. Ensin on yhteiskunnalle haastavaa aikaa joka muuttuu suhteellisen nopeasti totalitarismin suuntaan hallinnon pyrkiessä säilyttämään vakauden. Seuraavaksi sitten seuraakin varsinainen romahdus, joka ei sitten menekkään yhden kaavan mukaan, vaan vaihtoehtoja ja mittakaavoja on useita. Joskus on myös hyvä kyseenalaistaa, että onko se varsinainen romahdus tapahtunut jo ennen levottomuuksia ja mahdollisia väkivaltaisuuksia ? Ovatko levottomuudet ja väkivaltaiset tapahtumat vain seurausta edeltävistä 10-40 vuodesta ? Olisiko kyse prosessista, jota ei pysty pysäyttämään tietyn pisteen jälkeen ? Valtaosa allamainituista ilmiöistä on ilmaantunut vuoden 2008 finansikriisin jälkeen. Suomessa on siis meneillään useita kehityskulkuja, jotka vievät kohti romahdusta tai edustavat meneillään olevaa romahdusta, tulkinnas

Etupiirit

  Etupiirien tai vastaavien suosiminen Siltarumpupolitiikka oli aikoinaan oikeastaan käsite. Pohjimmiltaan kyse on yksinkertaisesti äänestäjien lahjomisesta heidän omilla rahoillaan . Se olikin lähinnä väline äänestäjien miellyttämiseen. Oman luottamuksensa siinä menettivät puolueet ja edustajat, jotka lahjontaa harrastivat. Luonnollisesti se vaikeutti ja viivästytti erään puolueen ääntenkalastelua kaupungeissa. Se luottamus, katsos. Erikoiseksi siltarumpupolitiikan teki kyseisen politiikan suhde kansalaisten tasavertaisuuteen. Siinähän esimerkiksi saatettiin parantaa jonkin tietyn alueen infrastruktuuria yhteisillä verorahoilla eli meidän kaikkien rahoilla. Vastineeksi toinen alue tai hallinnon ala saattoi jäädä vähemmälle huomiolle ja tällöin saattoi syntyä epätasa-arvoinen tilanne alueiden kesken. Alueiden keskinäinen epätasa-arvo, joka on luotu keinotekoisesti, on omiaan ruokkimaan luottamuspulaa eri alueiden välille. Tässä välissä haluan palauttaa lukijan mieleen psykologi S

Juurisyyt

  Juurisyistä Mainitsinkin jo aivan aluksi yhteiskuntien romahduksen juurisyiden olevan yleensä muualla kuin taloudessa. Yhteiskunta kestää lähes täydellisen talouden romahduksen, jos se muutoin on ”terve”. Silloin toipuminen on nopeaa. Mikäli yhteiskunta on jostain syystä ajautunut epäterveeseen tilaan, se romahtaa talouden tilasta riippumatta. Kunnossa oleva talous korkeintaan pehmentää iskua ja vähentää ikäviä ilmiöitä. Vilkaistaan muutamia juurisyitä lähemmin ja summataan ne taas osion lopussa. Muistetaan, että useimmissa ilmiöissä on talous kuitenkin jotenkin mukana ja tuon esiin myös sellaisia huomioita, joita en esitellyt talouden yhteydessä.     Korruptio Kuten monissa muissakin maissa, korruptio on myös Suomessa esiintyvä ongelma. Tutkimusten mukaan Suomessa esiintyy katutason lahjonnan sijasta suuremman mittaluokan rakenteellista ja vaikeammin havaittavaa korruptiota. Suomessa valta on keskitetty paikallistasolle ja piirit ovat usein pienet, mikä luo riskin epäasiallisel